Finnish

Huolenpito vähäisistä

"Mikä on hiljaista, on helposti kiinni pidetty. Mikä on odotettua, on helposti vältettävissä. Mikä on haurasta, taittuu helposti. Mikä on pientä, hajoaa nopeasti. Toimita tehtäväsi, ennen kuin se pukeutuu muotoon. * Järjestä asiat, ennen kuin alkaa sekaannus. Puu, joka on sylin vahvuinen, kasvoi pienestä vesasta. Yhdeksänkerroksinen linna kohosi pienestä kivikasasta. Tuhannen virstan matka alkoi yhdestä askeleesta. Joka ainoastaan suunnittelee, hän hävittää. Joka tavoittelee, hän kadottaa. Viisas ei menettele siten, ja sen tähden hän ei tee pahaa. Hän ei tavoita ja sen tähden hän ei kadota. Mutta yhteinen kansa epäonnistuu puuhissaan menestymisensä aattona. Jos he olisivat yhtä ymmärtäväisiä lopussa kuin alussa, ei tulisi sellaisia tappioita. Sen tähden viisas haluaa ainoastaan sellaista, jota muut halveksivat, eikä pane mitään arvoa vaikeasti saavutettaville asioille. Hän hankkii yleistä oppia, mutta palaa siihen, jonka joukot ovat jättäneet tien oheen. Siten hän pyrkii luonnolliseen kehitykseen kaikissa asioissa ja toimii suunnittelematta."
0 votes

Author

Lao Tzu

Book

Daodejing
Version: 1
Loading…
Loading the web debug toolbar…
Attempt #